Jehovan luomukset ja ihmeet
Jehova luo ja hän tekee ihmetöitä. Oletko koskaan ihmetellyt veden muuttamista vereksi, Punaisenmeren kahtia jakamista, Jeesuksen syntymistä neitsyestä ja muita Raamattuun muistiinmerkittyjä ihmeitä? Koska ihmisen henkiset kyvyt ovat rajalliset, niin on mahdollista, että hän ei ymmärrä milloinkaan, miten jotkin näistä ihmeistä tapahtuivat, sen enempää kuin hän voi täysin käsittää sitäkään ihmettä, että aurinko nousee ja laskee joka päivä. Ihmisen luominen oli ihme. Nykyihminen ei ole nähnyt tätä ihmettä, mutta hän tietää sen tapahtuneen, sillä hänen elossa olemisensa nyt todistaa sen. Todellisuudessa koko elämä ja kaikkeus ovat yhtä jatkuvaa ihmettä. Onko meidän näin ollen epäiltävä, kun Jumalan sana, Raamattu, sanoo hänen tehneen erityisiä ihmeitä erityisinä aikoina, vaikka sellaisia ihmeitä ei tarvitakaan nykyään?
Koko Jehovan luomakunta on ihmeellinen ja hämmästyttävä! Mutta hänen ensimmäinen luomistyönsä oli kaikkein ihmeellisin. Tuo luomus oli henki-Poika, hänen "esikoisensa". (Kolossalaisille 1:15) Tätä taivaallista Poikaa sanottiin "Sanaksi". Hän tuli tänne maan päälle aikojen kuluttua luomisestaan, ja häntä sanottiin "ihmiseksi, Kristukseksi Jeesukseksi". (1. Timoteukselle 2:5) Silloin hänestä sanottiin: "Niin Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskuudessamme, ja me näimme hänen kirkkautensa, sellaisen kirkkauden kuin ainosyntyiselle pojalle kuuluu isältä, ja hän oli täynnä ansaitsematonta hyvyyttä ja totuutta." - Johannes 1:14.
Jehovan ja hänen Poikansa välistä suhdetta voidaan verrata johtaja-omistajan ja hänen poikansa väliseen suhteeseen työpajassa, jossa poika auttaa valmistamaan isänsä suunnittelemia tuotteita. Jehova loi esikois-Poikansa ja työtoverinsa välityksellä paljon muita henkiluomuksia, Jumalan poikia. Nämä iloitsivat myöhemmin nähdessään Jehovan Pojan, hänen Mestarityöntekijänsä, luovan aineelliset taivaat ja maan, jossa me asumme. Epäiletkö sinä niiden luomista? Jehova kysyi tuhansia vuosia myöhemmin eräältä uskolliselta mieheltä: "Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää. Kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat." - Job 38:4, 7; Johannes 1:3.
Jehova loi ajan mittaan eläviä aineellisia luomuksia tänne maan päälle, ruohot, puut, kukat, kalat, linnut ja maaeläimet. (1. Mooseksen kirja 1:11-13, 20-25) Sitten Jumala sanoi Mestarityöntekijälleen: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme - -. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." (1. Mooseksen kirja 1:26, 27) Koska ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi, niin että hänellä oli Jumalan suurenmoisia ominaisuuksia, rakkautta, viisautta, oikeudenmukaisuutta ja voimaa, niin alkuperäinen ihminen oli paljon korkeampi eläimiä. Ihminen on täysin eri luokkaa kuin eläimet siinä, että hän pystyy ajattelemaan, hän voi suunnitella tulevaisuutta ja hänellä on kyky palvoa Jumalaa. Eläimillä ei ole älyä pohtia asioita, vaan ne elävät vaistojensa varassa. Kuinka typerää onkaan väittää, ettei ole Luojaa, vaan että lahjakas, älyllinen luomus ihminen on kehittynyt älyttömistä, alhaisista eläimistä! - Psalmi 92:7, 8; 139:14.
Jumala pani ihmisen "paratiisiin Eedeniin, itään". Se oli mielihyvän puutarha, senkaltainen kuin kansilehdellämme, vaikka silloin siellä oli ainoastaan kaksi ihmistä, Aadam ja hänen vaimonsa. Tätä alkuperäistä paratiisia ei ole enää olemassa, koska se hävitettiin Nooan päivien vedenpaisumuksessa. Mutta sen lähimainen sijainti Lähi-idässä tiedetään, sillä jotkut joet, joiden Raamattu mainitsee virranneen sen lävitse, ovat tänäkin päivänä olemassa. (1. Mooseksen kirja 2:7-14) Ihmisellä oli suurenmoinen tilaisuus käyttää tätä puutarhaa keskuksena, josta hän olisi voinut levittäytyä ympäri ja viljellä koko maata ja tehdä siitä maailmanlaajuisen paratiisin. - Jesaja 45:12, 18.
Samoin kuin Jumala ja hänen Poikansa ovat kumpikin työntekijöitä, niin Jumala antoi myös ihmiselle työtä tehtäväksi maan päällä. (Johannes 5:17) Hän sanoi Aadamille ja Eevalle, ensimmäiselle miehelle ja naiselle: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet." (1. Mooseksen kirja 1:28) Merkitsikö tämä sitä, että ihmisen piti lisääntyä ja täyttää maa ja sitten lisääntyä edelleen, kunnes maa olisi tungokseen asti täynnä? Ei. Kun joku käskee sinua täyttämään kupin teellä, niin sinä et kaada, kunnes tee juoksee kupin reunojen yli pöydälle. Sinä täytät kupin ja lopetat sitten. Samalla tavalla Jehovankin ihmiselle antama käsky: "Täyttäkää maa", ilmaisi hänen tarkoituksensa, että ihminen täyttäisi maan sopivasti, ja sitten ihmiskunnan lisääntyminen maan päällä lakkaisi. Tämä ei aiheuttaisi mitään pulmaa täydellisessä ihmisyhteiskunnassa. Vain nykyisessä epätäydellisen ihmiskunnan maailmassa liikakansoitus koituu pulmaksi.
Copyright © 2006 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania. All rights reserved.
Horses: Kentucky Department of Travel Development; moose: USDA Forest Service
|
|