Täydellinen rauhan hallitus
Koska ensimmäiset vanhempamme hylkäsivät Jumalan lain, ihmishallitus joutui Saatanan valvontaan. Raamattu nimittää sopivasti Saatanaa "tämän asiainjärjestelmän jumalaksi". (2. Korinttolaisille 4:4) Ihmishallitusten sodat, julmuudet, turmelus ja epävakaisuus todistavat, että näin on. Kansainliitto ja Yhdistyneet kansakunnat eivät ole saaneet hämmingistä aikaan rauhaa. Ihmiskunta huutaa rauhan hallitusta. Eikö ole järkevää ajatella, että Luoja, jonka tarkoitus on ennallistaa paratiisi tänne maan päälle, antaa myös täydellisen hallituksen tälle paratiisille? Jehovan tarkoitus on tehdä juuri niin. Häntä tässä hallituksessa edustava kuningas on hänen "Rauhanruhtinaansa", Kristus Jeesus, ja hänen hallituksensa "herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton". - Jesaja 9:5, 6.

Raamattu osoittaa, että tämä täydellinen hallitus on taivaassa. Tästä edullisesta asemasta Kuningas Jeesus Kristus hallitsee tehokkaasti koko maata vanhurskaudessa. Hänellä on lisäksi hallitsijatovereita tuossa näkymättömässä taivaallisessa hallituksessa. Nämä valitaan uskollisten ihmisten keskuudesta, Jeesuksen seuraajista, jotka pysyvät hänen kanssaan hänen koettelemuksissaan ja joille hän sanoo: "Minä teen liiton teidän kanssanne, niin kuin Isäni on tehnyt liiton minun kanssani, valtakunnasta." (Luukas 22:28, 29) Ainoastaan muutamia ihmiskunnasta otetaan taivaaseen hallitsemaan Kristuksen Jeesuksen kanssa. Samalla tavalla valitaan nykyään valtioissakin ainoastaan muutamia hallitsemaan eduskunnassa tai parlamentissa. Raamattu osoittaa, että Jeesuksella Kristuksella on ainoastaan 144 000 hallitsijatoveria. Jumalan valtakunta eli taivaallinen hallitus koostuu siis Kristuksesta Jeesuksesta ja 144 000 ihmisestä, jotka on otettu maasta taivaaseen. (Ilmestys 14:1-4; 5:9, 10) Entä miten on maan laita? Psalmi 45:17 puhuu niistä, jotka Kuningas asettaa "ruhtinaiksi kaikkeen maahan". Taivaasta käsin asetetaan ihmis-"ruhtinaita" eli hallitsevia valvojia, koska he ovat sydämestään omistautuneita vanhurskauden periaatteille. - Vrt. Jesaja 32:1.
Milloin ja miten tuo täydellinen hallitus perustetaan? Kun Jeesus oli maan päällä, niin tämä Valtakunta oli hänen saarnaamisensa pääaihe. (Matteus 4:17; Luukas 8:1) Hän ei kuitenkaan perustanut Valtakuntaa tuolloin eikä myöskään ylösnoustessaan. (Apostolien teot 1:6-8) Silloinkin kun hän kohosi taivaisiin, hänen täytyi vielä odottaa Jehovan määräaikaa. (Psalmi 110:1, 2; Heprealaisille 1:13) Raamatun ennustukset osoittavat määräajan tulleen vuonna 1914. Mutta joku saattaa kysyä: ’Eikö vuosi 1914 merkinnyt pikemminkin alkua ahdistusten lisääntymiselle maailmassa kuin täydellistä hallitusta?’ Aivan niin! Jumalan valtakunnan tulon ja viime vuosien onnettomien tapahtumien välillä on läheinen yhteys, kuten saamme nähdä.

Vartiotorni (joka on nyt laajimmalle levinnyt uskonnollinen lehti koko maailmassa) kiinnitti noin 35 vuotta ennen vuotta 1914 siihen huomiota vuotena, joka on ilmaistu Raamatun ennustuksissa. Nämä ennustukset alkoivat toteutua huomattavalla tavalla vuonna 1914. Yksi niistä oli Jeesuksen oma ennustus, jonka hän lausui 1900 vuotta sitten siitä "tunnusmerkistä", joka oli ilmaantuva asiainjärjestelmän lopussa ja todistava, että hän on näkymättömänä läsnä kuninkaallisessa vallassa. Vastatessaan tätä "tunnusmerkkiä" koskevaan opetuslastensa kysymykseen hän sanoi: "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee olemaan paikassa toisensa jälkeen. Kaikki nämä ovat ahdingon tuskien alkua." (Matteus 24:3, 7, 8) Ensimmäinen maailmansota alkoi vuonna 1914 silmiinpistävänä täyttymyksenä ennustukselle aiheuttaen seitsemän kertaa suuremman hävityksen kuin kaikki ne 900 sotaa yhteensä, jotka oli käyty sitä edeltäneinä 2500 vuotena. Ahdingon tuskat ovat jatkuneet siitä pitäen. Oletko sinä joutunut kokemaan sodan hävitystä, nälkää tai jonkin niistä suurista maanjäristyksistä, jotka ovat vitsanneet maailmaa vuodesta 1914 lähtien? Jos olet, niin olet ollut yksi tämän asiainjärjestelmän "lopun ajan" "tunnusmerkin" silminnäkijöistä. - Daniel 12:4.

"Ahdingon tuskat" ovat lisääntyneet toisen maailmansodan vuoksi, joka oli neljä kertaa niin tuhoisa kuin ensimmäinen maailmansota, ja edelleen ydinaikakauteen tultaessa, täyttäen Jeesuksen ennustuksen jatkon: "Maan päällä kansojen ahdinko, kun ne eivät tunne pääsytietä - - samalla kun ihmiset tulevat voimattomiksi pelosta ja sen odotuksesta, mikä kohtaa asuttua maata." (Luukas 21:25, 26) Rikollisuuden ja pahuuden, lasten tottelemattomuuden ja nuorisorikollisuuden lisääntyminen sekä jumalattomuuden ja moraalittomuuden kasvu - näiden huolestuttava kehittyminen ennustettiin myös tämän pahan järjestelmän "viimeisten päivien" merkkeinä. - 2. Timoteukselle 3:1-5; Matteus 24:12.
Mutta jos taivaallinen hallitus perustettiin vuonna 1914, niin miksi maan päällä on kaikkea tällaista ahdinkoa? Saatana Panettelija on siitä vastuussa. Kun Kristus sai Valtakunnan vallan, niin hänen ensimmäisenä työnään oli lähteä sotaan Saatanaa vastaan näkymättömissä taivaissa. Tuloksena siitä oli, että Saatana, "joka eksyttää koko asuttua maata", heitettiin enkeleineen alas maan läheisyyteen. Koska hän tietää, että hänen tuhonsa lähenee, hän aiheuttaa paljon vaikeuksia maan päällä. "Voi maata ja merta, koska Panettelija on tullut alas teidän luoksenne suuren vihan vallassa tietäessään, että hänellä on lyhyt aika." - Ilmestys 12:7-9, 12.
Loppuvatko nämä ahdistukset? Loppuvat, kun itse taivaan hallitus, Kaikkivaltiaan Jumalan valtakunta, ryhtyy toimimaan ja "saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan". (Ilmestys 11:18; Daniel 2:44) Jumala ei salli koskaan poliittisten valtojen, valekristittyjen eikä keidenkään muidenkaan turmella kättensä työtä, maata, ydinlaitteillaan. Hän julistaa päinvastoin: "Minun tuomioni on, että minä kokoan pakanakansat, saatan kokoon valtakunnat vuodattaakseni heidän päällensä tuimuuteni, vihani kaiken hehkun." (Sefanja 3:8) Jehova käyttää Kristuksensa välityksellä kaikkeuden suunnattomia voimia, jotka ovat hänen valvonnassaan, ylivoimaisen hävityksen tuottamiseksi kaikille, jotka seuraavat Saatanaa maan päällä. Se on oleva mitoiltaan maailmanlaajuinen, suuruudeltaan Nooan päivien vedenpaisumuksen kaltainen hävitys. - Jeremia 25:31-34; 2. Pietari 3:5-7, 10.
Tätä jumalattomien kansojen tuhoa sanotaan Raamatussa taisteluksi, jonka Jumala käy Harmagedonissa. (Ilmestys 16:14-16) Ainoastaan nöyrät ihmiset, jotka etsivät Jehovaa ja vanhurskautta, voivat varjeltua Harmagedonissa Jumalan rauhaisaan uuteen järjestykseen. (Sefanja 2:3; Jesaja 26:20, 21) Raamattu sanoo näistä: "Mutta nöyrät perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta." (Psalmi 37:11) Silloin alkaa suurenmoinen työ paratiisimaan ennallistamiseksi!

Copyright © 2006 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania. All rights reserved.
Anti-aircraft gun: U.S. Army; disease: WHO/Pierre Pittet
|
|